PDFAlkuun>Ohjelmisto>Lastenmusiikki>Musiikkisatu

Musiikkisatu

Soffi, Raffe ja Wilbur Loistava

PRG Musiikkisatu

Lapsille suunnattu monitaiteellinen näyttämöllinen musiikkisatu, joka rakentuu musiikista, tanssista, draamasta ja kuvataiteesta. Pohjana on teosta varten kirjoitettu satu, joka etenee kerronnan ja draaman keinoin, ja joka antaa kehykset teoksessa esitettäville lauluille. Laulut vievät tarinaa eteenpäin musikaalinomaisesti.

Kolmantena tarinankerronnan muotona on kuvataide. Konsertin aikana taiteilija Noora Nevalaisen kuvateoksia heijastetaan taustakankaalle kuvitukseksi. Tämäntyyppisestä konserttikuvituksesta ryhmällämme on jo vuosien kokemus.

Satu muuttuu kuvaksi, kun taiteilija Noora Nevalainen maalaa näyttämöteoksen edetessä yleisön nähden kuvaa, joka osaltaan tuo lisäväriä tarinaan. Syntyvä maalaus heijastetaan lavalla toiselle valkokankaalle. Kuva on joka esityksessä erilainen ja ainutlaatuinen. Kutsumme tätä kuvituksen muotoa live-kuvittamiseksi. Konsertin lopussa yleisö saa tutustua läheltä lavalla syntyneeseen satumaalaukseen, eikä mikään estä kokoamasta näitä maalauksia taidenäyttelyksi konserttien yhteyteen.

Sadussa seikkailevat - laulavat ja näyttelevät - TV:n ja radion lastenohjelmista tutuiksi tulleet musiikkikaksoset Viola ja Anton Uotila yhdessä 4-6 henkisen Vilharmoonikot-orkesterin ja kiiltomato Wilburin kanssa. Viola Uotila tuo teokseen myös tanssikoreografian.

Näyttämöllinen musiikkisatu soveltuu erinomaisesti lastenkulttuurikeskuksiin ja lastentapahtumiin. Musiikkisadun kohderyhmät ovat paiväkoti- ja ala-asteikäiset. Visualisointinsa ansiosta satu soveltuu erinomaisesti myös kaikenikäisille erityisryhmille, kuten vammaisryhmille. Ja toki se viihdyttää takuuvarmasti myös aikuisyleisöä.

Variando Music
Rauhankatu 9 B 10
15110 Lahti
YHTEYSTIEDOTsale@variando.fi
+358407664974
SOSIAALINEN MEDIAYoutube
© Variando Music 2024
Variando Web Platform
imgEnlarge