PDFAlkuun>Ohjelmisto>Lastenmusiikki

Ohjelmisto

Lastenmusiikki

Kaikenikäiset lapset nauttivat musiikista! Vilharmoonikot -orkesteri tarjoaa värikästä menoa ja vauhtia, kun taas pienemmän kokoonpanon musiikkituokio ja Violan laulut sopivat myös aivan perheen pienimmillekin. Näyttämöllinen musiikkisatu ei sisällä ainoastaan musiikkia ja tanssia, vaan muuttaa musiikin myös kuvaksi. Esitykset voidaan myös mukauttaa kohdeyleisön koon ja iän mukaisiksi.

Iloiset Vilharmoonikot

Vilharmoonikot-orkesteri on luonut lastenkulttuuria jo useita vuosia. Iloiset Vilharmoonikot on tuttu vieras niin kouluissa, päiväkodeissa, festivaaleilla kuin lastenkulttuuritapahtumissakin.

Noora ja Viola

Lasten ja koululaisten ehdoton suosikki on musiikkituokio, jossa Noora ja Viola kertovat esityksen aikana kuvaksi muuttuvan tarinan. Tarinan kuvitus on jokaisessa esityksessä ainutkertainen.

Violan laulut

Violan laulut soivat kaikenikäisille lapsille niin ensikodeissa, päiväkodeissa kuin kouluissakin. Viola laulaa ja laulattaa kuulijoitaan kanteleittensa, kelttiharpun ja sellon säestyksellä.

Musiikkisatu

Näyttämöllinen Musiikkisatu koostuu musiikista, draamasta, tanssista ja kuvataiteesta. Se on jotain, mitä lapset rakastavat ja mihin aikuisetkaan eivät voi olla ihastumatta.

Metsän laulajaiset

Metsän laulajaiset on Vilharmoonikot-orkesterin iloinen metsä- ja eläinaiheinen lastenkonsertti. Orkesterin laulusolistina on Viola Uotila.

Variando Music
Rauhankatu 9 B 10
15110 Lahti
YHTEYSTIEDOTsale@variando.fi
+358407664974
SOSIAALINEN MEDIAYoutube
© Variando Music 2024
Variando Web Platform
imgEnlarge